Kesän keikkojen yhteenveto - Trubaduuri kävi täällä osa2
-jos en mä usko itseeni, miks joku muu uskoisi? Sehän lienee totta, vaikkakin ääripäästä toiseen esimerkkejäkin artisteista löytyy.
Haastavampi keikka heitetty, terassilla ei ollut kuin muutama ihminen, oli päiväsaika ja tuntui että jokin oli saanut ihmiset vain kulkemaan, harvan pysähtymään. Vedin silti kunnolla, harjoittelin, "tämä kuuluu asiaan", ajattelin, ja niin se menee, jälkeenpäin huomaan aina, että oli juuri oikeanlainen kokemus. Pokan lisäksi pitää olla näköjään päättäväisyyttä. Jatkaa siitä huolimatta vaikkea kukaan huomaa, tai tunnista talenttia, jos sitä edes on mahdollisuus huomata tässä maailmassa, tai edes olemassa? pohdin välillä, mutta ei sen väliä, epävarmuuskin kuuluu asiaan. Lisään siitä hieman bensaa moottoriini ja täräytän vieläkin astetta kovempaa seuraavan keikan.
Nyt jos asiaan mennään, eli yhteenvetoon jälleen, niin sanoisin että kaiken tämän jälkeen kaikkein paras ja onnistunein keikkakokemus tuli jälleen, kuten itsellä monesti näissä, kaikkien vaikeuksien ja haasteiden jälkeen. Minut pyydettiin Hattrick in terassille, eli yhdelle näkyvimmistä paikoista, ja lauantai-iltana. Siinä olisi kyllä tekemistä, haastetta kerrakseen. Patinoin vastaan hieman mielessäni, ja ennen keikkaa hain lisävahvareita, tulostin jopa sanat muutaman tunnetumpaan biisiin, jotta pelastuisin ellei omat kappaleeni toimikaan. "no, senkun antaa mennä, muista että jos pelottaa, sano vain itsellesi -Minä osaan!" oli Artsin (Arto Hiukan) ohjeet (jolta kävin lainaamassa vahvarin aamupäivällä. Artsi on myös etevä muusikko, taitaa countryn taian ja osaa eläytyä vahvalla kokemuksella kappaleeseen kuin kappaleeseen.
Syventymällä biiseihin ja niiden sanomaan, tunnen hetken olevani aivan väärässä paikassa niitä soittamassa. Tuntuu että en saa minkäänlaista kosketusta yleisöön taaseen, välillä tuntuu kuitenkin jotakin välittyvän. Taidan ylianalysoida tilaa ja tilanne, jälleen.. Perushommia. Ei muuta kun takaisin hevosen selkään. Pokkaa, sitä täytyy olla lisää,
Yleisössä kannustamassa Isiä oli myös poikani Toivo Mikael <3
Hattrickin terassilla tunnelma kuumeni, ilta-aurinko porotti ja pääsin aivan fiiliksiin. Ilo oli läsnä ja ensimmäinen kerta koko kesänä kun lähes jokainen biisi sai kuuntelijoita, toista -jopa kolmattakymmentä. Ablodien saattelemana sain aina aloittaa uuden kappaleen ja pohjustaa sen täysin läsnäoleville kuuntelijoille, vau. Minun lähes kolmatta tuntia kestänyt keikka oli näet vetänyt yleisöön täysin senkaltaista väkeä, jotka musiikkini värähtelyä pystyivät todella kuulemaan. Iloista ja rakkaudellista väkeä, paljon pariskuntia ja monia kädestä toisiaan kiinni pitäviä. Hetken ihmettelin, mutta nautin ja ymmärsin kyseessä olevan kyllä vetovoiman laki, joka oli päässyt oikeuksiinsa tuolla paikalla. Tajusin, että kyllä minusta tähän on, ja näillä biiseillä, juuri omalla tyylilläni, ja vihdoinkin, -sain kokea sen tarkoituksentunteen uudelleen, miksi olinkaan matkaan lähtenyt. Se ei ollut vain se keikka, josta nautin. Mitään tyhjyyttä ei tullut sen jälkeen, vaan täyttymys. Suuri lahja, uskomaton fiilis, joka säilyi loppukesän ajan. Sain uskoa ja vihdoin jotain konkreettista todistetta että ihmiset haluaisivat kuulla tätä lisää. Tästä on hyvä jatkaa!
Kuvassa Mika Kangas, joka näyttää sangen luottavaiselta tulevaisuuden suhteen.
Kuvaajana Essi Anttila.